Uutisia

|
Tekstin kokoA-
A+

Näitä sivuja voit hyödyntää mediatarpeisiin. Jos olet median edustaja ja haluaisit keskustella asioista, pyydämme ottamaan yhteyttä haastattelun sopimiseksi. Mikäli tarvitset esimerkiksi kuvamateriaalia tai muuta lisätietoa, pyydämme ottamaan yhteyttä toimistoon. Kaikkien näiden sivujen sisältämien sekä erikseen pyynnöstä toimitettujen materiaalien käyttö on sallittua median edustajille uutisointitarkoituksessa.

Seuraavassa lehdistötiedotteita sekä joitakin poimintoja uutisista.

Espoon kaupunki valitsi Home Instead Seniorihoivan

Espoon kaupunki on valinnut Home Instead Seniorihoivan yritykseksi, jonka palveluita kaupunkilaiset voivat ostaa kunnan myöntämillä palveluseteleillä.

Infotilaisuus: Hoiva-alan yrittäjyys muuttaa ikääntymisen kasvot

Home Instead Seniorihoivan tavoitteena on muuttaa ikäihmisten kokema ikääntymiseen liittyvä pelko toivoksi paremmasta ja tarjota yksinäisyyteen kumppanuutta. Työmme avulla mahdollistamme viimeisten elinvuosien viettämisen omassa kodissa laitosasumisen sijaan.

Kansainvälinen Home Instead Senior Care -ketju laajentaa toimintaansa pääkaupunkiseudulla ja myös sen ulkopuolelle muihin kaupunkeihin, sillä ikääntyvien ei-sairaanhoidollisten hoivapalvelutarpeiden määrä kasvaa jatkuvasti koko maassa.

Rauhassa kotona

Kirkko & Kaupunki uutisoi Home Instead Seniorihoivan kotihoivapalveluista ja julkaisemastamme senioreille ja heidän läheisilleen tarkoitetusta vuorovaikutusoppaasta 9.5.2012. Marjo Hentusen toimittamassa jutussa haastateltiin 92-vuotiasta Varma Heinosta ja hänen tytärtään.

Vanhuudesta tuli hunajapurkki

(LYHENNELMÄ)

Home Instead -ketju laajentaa toimintansa koko Suomen kattavaksi.

Ketjun emoyhtiö vakuuttui Länsi-Helsingissä pari vuotta sitten avatun pilottitoimiston menosta. Virallinen päätös laajentumisesta syntyi muutama viikko sitten.

”Palvelujen kysyntä on vilkasta, työntekijöitä on yli 50, liikevaihto kasvoi viime vuonna 880 000 euroon ja kannattavuus on hyvä”, kertoo Home Instead Seniorihoiva Oy:n toimitusjohtaja Samuli Suominen.

Tavoitteena on, että franchising-periaatteella toimiva ketju laajenee pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella ja sen jälkeen muualla Suomessa.

Home Instead Seniorihoiva laajentaa toimintaansa läpi Suomen

Home Instead Seniorihoiva® laajentaa toimintaansa koko Suomeen tarjoamalla yrittäjäksi aikoville mahdollisuuden käynnistää oma Home Instead Seniorihoiva -toimistonsa. Ikääntyvässä Suomessa kotihoivapalveluille on paljon kysyntää.

40-70 sääntö: Vinkkejä vuorovaikutukseen senioreiden ja keski-ikäisten välillä

Käytännön neuvoja keskustelyhteyden luomiseksi
ikääntyvien vanhempien kanssa

Mitä teet, jos naapuri soittaa sinulle ja kertoo, että 79-vuotias isäsi
kolaroi autonsa pysäköidessään? Pitäisikö isän harkita autolla
ajosta luopumista? Moni keski-ikäinen miettii, miten ylipäänsä
ottaa puheeksi ikääntymiseen liittyvät arjen ongelmat omien vanhempien
kanssa. Home Instead Seniorihoivan opas 40-70 sääntö: vinkkejä
vuorovaikutukseen senioreiden ja keski-ikäisten välillä
antaa tukea
ja vinkkejä hankalien keskusteluiden aloittamiseen. 

Uudet hoivaajat palvelevat vanhuksia

Uudet hoivaajat palvelevat vanhuksia

Hampurilaisketjun mallinen yrittäjyys lähti amerikkalaisen mummon omaisista Yhdysvalloissa.

RIITTA VAINIO HS

Hoivaaja lukee Helsingin Sanomia ääneen vanhalle herralle espoolaisen omakotitalon keittiössä. Vaihdetaan muutama sana finanssikriisistä. Mitä ne presidenttiehdokkaat asiasta illalla olivatkaan televisiossa puhuneet?

Uutisia Joulukukka-kampanjasta 2011

Home Instead Seniorihoivan vuonna 2011 toistamiseen järjestämästä Joulukukka-lähihyväntekeväisyyskampanjasta uutisoitiin useassa pääkaupunkiseudun lehdessä joulukuussa.

Yhä useampi omaishoitaja on maksullinen

USA:ssa seniorihoivan ansiosta säästetään 25 miljardia dollaria terveyskuluissa

Yksityisten yritysten rooli terveyspalveluiden tuottamisessa kasvaa. Esimerkiksi amerikkalaisperäisellä Home Instead -seniorihoivayhtiöllä on pääkaupunkiseudulla sata asiakasta.

Lämmin kiitos joulukukkien lahjoittajille!

Lämmin kiitos kaikille Home Instead Seniorihoivan järjestämään
Joulukukka-kampanjaan osallistuneille lahjoittajille. Joulukukkakampanja
järjestettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kotihoidon ja
keskusta-alueen kukkaliikkeiden kanssa.
 
-Joulukukkakampanja oli tänäkin jouluna suosittu lahjoituskohde.
Lahjoittajien anteliaisuuden johdosta suuri määrä yksinäisiä vanhuksia
sai kokea muistetuksi tulemisen ilon. Me Home Instead Seniorihoivassa