Hoivanantajani on oikein fiksu, siisti, miellyttävä ja nykyaikainen ihminen. Sopeutuu minuunkin, vaikka olen jo ikäihminen.

Home Instead Senior Care: n perustaja ja johtaja Paul R. Hogan vierailee Suomessa 29.1- 1.2.2013. Hän saapuu maahan suoraan Davosin Talousfoorumista 2013.
Hogan tulee tapaamaan Suomessa alan vaikuttajia sekä lehdistöä.
Home Instead Seniorihoiva avasi franchising toimintaan keskittyvän Emotoimiston syksyllä ja on aloittanut laajennustoimet Suomessa. Hogan tulee tutustumaan sekä emotoimiston että palvelutoimiston toimintaan.
Paul Hogan on tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän on jäsenenä muun muassa Maailman Talousfoorumin Ikääntymisneuvostossa. Hän on ollut mukana kirjoittamassa neuvoston toimittamaa julkaisua: Global Population Ageing: Peril or Promise? ( vapaasti suomennettuna) : Maapallon väestön ikääntyminen: Vaara vai Lupaus?
Hogan on kirjoittanut myös teoksen: Stages of Senior Care (vapaasti suomennettuna): Vanhusten hoivan vaiheet. Teos ylsi vuonna 2009 Co-authors of the USA Today Bestseller -listalle.
Paul Hogan sekä Home Instead Senior Care ovat olleet laajasti esillä kansainvälisessä mediassa. Ohessa artikkeleita Yhdysvaltojen lehdistöstä:
http://www.nytimes.com/2010/02/14/jobs/14boss.html?_r=0
http://online.wsj.com/article/SB10001424052748703529004576160310708653034.html
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1920298,00.html
http://www.more.com/reinvention-money/second-acts/reinventing-after-family-crisis
Lue Lisää: Global Population Ageing: Peril or Promise? (pdf)
LISÄTIETOA VIERAILUSTA:
Samuli Suominen
Toimitusjohtaja
Puhelin 010 841 7402
samuli.suominen@homeinstead.fi
Maria Pöyskö
Tiedottaja
Puhelin 050 564 0303
Home Instead Seniorihoiva on luotettu ei-sairaanhoidollisen kotihoivan lähde. Yritys tarjoaa kumppanuus- ja seuranpitopalveluja, ulkoilutusta ja viriketoimintaa, ruuanvalmistusta, kodinhoitoa, asiointi- ja kuljetuspalveluja, sekä muuta henkilökohtaista hoivaa. Hoivanantajamme kannustavat ja tukevat asiakkaitamme päivittäisissä toimissa tarkoituksena parantaa heidän elämänlaatuaan ja mahdollistaa kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Yritys kuuluu kansainväliseen Home Instead Senior Care- ketjuun.
Lisätietoa Home Instead Seniorihoivasta tarjoaa Samuli Suominen, puhelin 010 841 7402. Tutustu myös kotisivuihin osoitteessa www.homeinstead.fi.


