Uutisia Joulukukka-kampanjasta 2011

|
Tekstin kokoA-
A+

Home Instead Seniorihoivan vuonna 2011 toistamiseen järjestämästä Joulukukka-lähihyväntekeväisyyskampanjasta uutisoitiin useassa pääkaupunkiseudun lehdessä joulukuussa.

Kaupunkilehti Vartti haastatteli lähihoitaja Terhi Horstia Joulukukka-kampanjasta 21.12.2011 jutussaan Hyvää mieltä jakamassa (toimittaja Marke Harkas):

"Helsinkiläisvanhuksia muistetaan jouluna Home Instead Seniorihoivan joulukukkakampanjalla, joka järjestetään toista kertaa. Sen avulla voi yksinäiselle tai vähävaraiselle vanhukselle ostaa joulukukan kampanjaan mukaan lähteneistä kukkakaupoista.

Viime viikolla kukkia oli ostetttu välitettäväksi noin 200. Helsingin kaupungin kotihoito valitsee kukkien saajat ja välittää kukat eteenpäin.

- Tulee hyvä mieli, kun saan viedä kukan vanhukselle. Se on ihanaa. Kyllä se koskettaa, lähihoitaja Terhi Horst Munkkiniemen kotihoidosta kertoo.

Horst kohtaa työssään paljon yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole lainkaan läheisiä. Osa on niin iäkkäitä, että puoliso ja ystävät ovat jo menehtyneet.

-Joulukukkatervehdys piristää vanhusta. Monet ihmiset ovat kirjoittaneet tervehdyksiin niin kauniita sanoja. Eräässä joulukukassa oli mukana kortti, jonka tekstissä lähettäjä kertoi menettäneensä isänsä. Siksi hän halusi lähettää kukan isänsä kanssa samannimiselle vanhukselle piristämään joulua, jota isä ei nähnyt."

Tämä juttu ilmestyi myös Helsingin Sanomien verkkoversiossa Oma Kaupunki -sivuilla 23.12.2011 otsikolla Joulun hyväntekijät jakavat tuhansia lahjoja.

Helsingin kaupungin tiedotuslehti Helsinki-info tiedotti Joulukukka-kampanjasta vuoden viimeisessä numerossa.

Helsingin seurakuntayhtymän julkaisu Kirkko ja Kaupunki tiedotti Joulukukka-kampanjasta torstaina  8.12.2011.

Lehtijuttujen kopiot on saatavissa pdf-muodossa alla olevista liitteistä.