Punainen liha lisää diabetesriskiä

|
Tekstin kokoA-
A+

Kysymys: 82-vuotias isäni rakastaa rasvaisia ruokia. Hän syö useita siivuja pekonia joka aamu. Isä söi terveellisemmin äidin eläessä, mutta äidin kuoltua viime vuonna hän on laittanut omat ateriansa omalla tavallaan. Miten saisin kannustettua hänet syömään terveellisemmin?

Lesket saattavat valita helpoimman tien: heidän lempiruokansa, jotka ovat helppoja valmistaa, eivät välttämättä ole hyväksi heille. Liian suolainen, rasvainen tai käsitelty ruoka ei ole terveellistä kenellekään.

Harvardin yliopistossa tutkimuksessa löydettiin yhteys punaisen lihan, erityisesti käsitellyn lihan, käytöllä ja kohonneella riskillä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Tämä on merkittävää, sillä diabetekseen sairastuu yli 25 % senioreista. Tutkimus osoittaa myös, että korvaamalla punainen liha terveellisemmillä proteiininlähteillä, kuten vähärasvaisilla maitotuotteilla, pähkinöillä tai täysjyvätuotteilla, voidaan diabetesriskiä vähentää merkittävästi.

Tämä Harvard School of Public Healthin (HSPH) tutkimus, johon osallistui yli 400 000 tutkittavaa, on yksi ensimmäisistä, jossa arvioidaan terveysriskien vähentymistä korvaamalla punainen liha terveellisimmillä proteiinivalinnoilla.

Tutkijat havaitsivat, että suhteutettuna ikään, painoindeksiin (BMI) sekä muihin elintavoista ja ruokavaliosta johtuviin riskeihin, päivittäinen 100 gramman (noin korttipakan kokoinen) annos käsittelemätöntä punaista lihaa nosti riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen 19 prosentilla.He huomasivat myös, että 50 gramma annos käsiteltyä lihaa päivittäin (esimerkiksi yksi nakki tai makkara tai kaksi siivua pekonia) nosti diabetesriskiä 51 prosentilla.

“Tästä tutkimuksesta saaduilla tuloksilla on valtava merkitys kansanterveyteen. Kakkostyypin diabetes on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja punaisen lihan kulutus lisääntyy maailmanlaajuisesti,” sanoo Frank Hu, Harvardin ravinto-opin ja epidemiologian professori ja toinen tutkimuksen laatijoista. “Hyvänä uutisena kerrottakoon, että tällaiset huolestuttavat riskitekijät voidaan välttää vaihtamalla punainen liha terveellisempiin proteiineihin.”

Tutkijat havaitsivat, että henkilöllä, joka syö yhden annoksen punaista lihaa päivittäin on:

  • 21 prosenttia pienempi riski sairastua kakkostyypin diabetekseen, jos hän vaihtaa punaisen lihan yhteen annokseen pähkinöitä päivässä,
  • 17 prosenttia pienempi riski, jos hän vaihtaa proteiininlähteen vähärasvaisiin maitotuotteisiin, ja
  • 23 prosenttia pienempi riski, jos hän vaihtaa proteiininlähteen täysjyvätuotteisiin.

Yksinäisyys voi vaikuttaa paljonkin leskien, kuten isäsi elämään ja ruokavalioon. Ota yhteyttä paikalliseen Home Instead Seniorihoiva®-toimistoon keskustellaksesi, kuinka he voisivat auttaa. 

Saadaksesi lisätietoja Home Instead Seniorihoivasta, ota yhteyttä  Birgitta Suomiseen, puhelin 010 841 7400 tai tutustu kotisivuihimme osoitteessa www.homeinstead.fi

Saadaksesi lisätietoja Harvardin yliopiston tutkimuksesta, vieraile http://www.hsph.harvard.edu/news/press-releases/2011-releases/red-meat-type-2-diabetes.html.