Palvelut Senioreille Kotiin
Jokainen kantaa samankaltaisia huolia vanhemmistaan, isovanhemmistaan ja lähimmäisistään, kun he saavuttavat eläkeiän ja varsinkin sen jälkeen eläkkeellä ollessaan. Saattaa olla, että vaikkapa äidilläsi menee sekaisin lääkäritapaamisten ajankohdat tai lääkkeiden ottaminen unohtuu. Tai vaikkapa isäsi saattaa masentua, eikä nautikaan kalastuksesta enää. Ehkäpä isoäitisi tarvitsee säännöllistä huomiota Alzheimer taudin johdosta, kun itse olet töissä. Tällöin Home Instead Seniorihoiva voi tulla kotikäynnille ja olla hoivan ja tuen antaja sinun puolestasi.
Näetkö sinä, että rakkaimpasi tarvitsevat ikääntyessään kodin terveyspalveluita? Oletko ajatellut hoitokotia tai palvelutaloa mutta haluaisit pitää heidät mahdollisimman pitkään heidän omassa kodissaan? Uhkaako sinua loppuunpalaminen työn ohella lähimmäisillesi tarjoamasi hoivatyömäärän vuoksi? Pelkäätkö lähimmäisesi turvallisuuden puolesta?
Home Instead Seniorihoiva voi auttaa tarjoamalla vastuuntuntoista palvelua suoraan lähimmäisesi kotiin. Vaikkapa muutama tunti päivässä tai pitkäaikaishoivaa 24 tuntia vuorokaudessa, niin CAREGiver voi auttaa sinua. Kaikki CAREGiverit ovat tarkasti valittuja, kattavasti koulutettuja ja vakuutettuja. CAREGiverit ovat sitoutuneita työhönsä, osaavia, luotettavia ja valikoitu sinulle toivomustesi pohjalta.
Saatavilla olevien palveluiden valikoima on runsas ja sitä voidaan laajentaa omien henkilökohtaisten tarpeittesi ja kiinnostuksesi mukaan. Annamme myös hoiva-ja tukipalvelua Alzheimer’ia tai dementiaa sairastaville senioreille.
Senioripalvelut sisältävät kaiken seuraavan - kaikki räätälöitynä sinun tarpeittesi mukaan:
Kumppanuus ja Seuranpito
- Tarjota seuraa yhdessäoloon ja keskusteluihin
- Tarjota viriketoimintaa
- Seurata ruokavaliota ja syömistä
- Seurata kehon painoa
- Avustaa aamu- sekä iltatoimissa
- Järjestää tapaamisia
- Avustaa lukemisessa
- Kirjoittaa yhdessä kirjeitä
- Järjestellä posti
- Piristää mielialaa
- Avustaa viihdeaktiviteeteissa esim. musiikinkuuntelussa, seuraleikeissä jne.
- Avustaa vaatteiden valinnassa
- Pitää huolta kodin kasveista
- Muistuttaa tapaamisista
- Keskustella menneistä ja omista elämänkokemuksistaan
- Keskustella historiallisista tapahtumista
- Osallistua käsitöiden tekemiseen
- Pelata kortti- ja muita pelejä
- Valvoa kodin ylläpitoa
- Koristella kotia esim. juhliin
- Järjestää ja säilyttää reseptit
- Valvoa kotiinkuljetuksia
- Valmistella kauppalistat
- Valvoa ja opastaa TV:n käyttöä
- Opastaa tietokoneenkäyttöä
- Postittaa kirjeet ja asiakirjat
- Ostaa kirjoja, aikakaus- ja sanomalehtiä
- Vuokrata ja esittää elokuvia
- Suunnitella vierailuja, ulkoiluja ja matkoja
- Vierailla naapurien ja ystävien luona
- Lukea
- Ylläpitää kalenteria
- Ylläpitää valokuva-albumeita
- Arkistoida perhehistoriaa
|
|
Henkilökohtaiset Palvelut
Avustaa seuraavissa:
- Ruokailu
- Siistiytyminen
- Pukeutuminen
- Peseytyminen/kylvettäminen
- Henkilökohtainen hygienia
- Pidätyskyvyttömyys
- Kognitiiviset häiriöt
- Liikkuminen
- Lääkemuistutukset
Kotiavustajapalvelut
- Tarjota kevyttä kodinhoitoa
- Imurointi ja asunnon siistiminen
- Avustaa pyykinpesussa ja silittämisessä
- Viedä jätteet ja roskat
- Vaihtaa lakanat
- Suunnitella ja valmistaa päivittäiset ateriat
- Korjata astiat pöydästä ja siistiä keittiö
- Pedata sängyt
- Pyyhkiä pölyt huonekaluista
- Viedä ja hakea pyykit pesulasta
- Hoitaa apteekkiasiat esim. noutaa reseptilääkkeet
- Järjestää ja siivota kaapit ja komerot
- Avustaa lemmikkieläimien hoidossa
- Ostaa ruoka- ja muita tarvikkeita
- Valmistaa tulevia aterioita
- Olla saattajana tapaamisissa
- Olla seurana lounailla, päivällisillä ja illallisilla
- Olla saattajana ostoksilla ja asioilla
- Olla seurana teattereissa, oopperassa ja konserteissa
- Olla saattajana järjestö-, yhdistys- ja urheilutapahtumissa
- Avustaa asioissa lentokentällä
- Avustaa asioissa pankeissa ja virastoissa
|
Palveluista voi saada kotitalousvähennystä.